Uuden vuoden pizzojen leivontaa

Minun ei tule juuri koskaan leivottua pizzoja. En tiedä, miksi. Uuden vuoden aattona lasten toivomuksesta päätin pitkästä aikaa kokeilla taas pizzan leivontaa. Ja kyllä vain aikaa kului, mutta vaivannäkö kannatti.

Muistin leiponeeni kerran aiemmin Suolaa ja hunajaa -blogin ohjeella ja varsinkin sen tomaattikastike osoittautui silloin ihan huipuksi. Olin edellisellä kerralla käyttänyt durumvehnäjauhoja ja niin tein nytkin, kaksinkertaistaen ohjeen.

6 dl haaleaa vettä

1/2 tuorehiivaa

1 dl oliiviöljyä

1 rkl suolaa

1 rkl sokeria

noin 700-800g durum vehnäjauhoja

Veteen sekoitetaan ensin hiiva, suola, sokeri ja öljy. Jauhot lisätään vähitellen vaivaten. Taikinaa vaivataan noin 20 minuuttia, ja pitää välttää laittamasta liikaa jauhoja. Itse jätin taikinan aika pehmeäksi. Taikinan annetaan kohota liinan alla vähintään kaksi tuntia. Tästä annoksesta tuli yhteensä kuusi pitsaa. Paistoin pitsakivellä 250 asteessa reilun 10 minuuttia.

Samaisen blogin tomaattikastike on kertakaikkisen hyvää. Tein sitä taas aivan liian vähän. Parasta pizzaa tulee, kun tomaattikastiketta riittää reilusti jokaiselle pizzalle. Tämä annos riittää siinä tapauksessa vain kolmeen-neljään pizzaan.

1 pieni sipuli

kaksi valkosipulin kynttä

1 purkki kokonaisia säilyketomaatteja (Mutti tai San Marzano)

Kirsikkatomaatteja

Tomaattipyreetä 1,5 rkl

Kuivattua oreganoa ja basilikaa

Mustapippuria 

Suolaa

1/2 ruokalusikkaa sokeria

Noin 1dl vettä

Loraus balsamicoa

Oliiviöljyä kuullottamiseen ja lopuksi kastikkeeseen 1/4dl

Pilkottu sipuli ja valkosipulia kuullotetaan reilussa lorauksessa oliiviöljyä noin 10 minuuttia. Minä onnistuin hieman ruskistamaan niitä, muttei vaikuttanut makuun mitenkään. Sitten lisätään purkkitomaatit, kirsikkatomaatit pilkottuna, sokeri, yrtit, tomaattipyree, balsamico ja vesi. Seosta haudutellaan - kauan (en katsonut edes aikaa, mutta ehkä tunnin, kun pari kertaa vähän lisäsinkin vettä). Maustetaan vielä mustapippurilla ja suolalla ja lisätään oliiviöljy.

Kuumensin pizzakiven ensin uunissa. Pizzataikinan jaoin kuuteen osaan, taputtelin leivinpaperin päälle pyöreiksi pohjiksi, sitten päälle tomaattikastiketta ja täytteitä. Tein näitä "tavallisia" pizzoja miehelle ja lapsille, joten niihin piti laittaa kunnolla täytteitä: jauhelihaa, kinkkua, salamia jne. Itse halusin tällä kertaa ihanaa italialaistyyppistä pizzaa maltillisemmilla täytteillä ja tuli kertakaikkisen hyvää (siitä hetken päästä)!

Itselle ja esikoiselle tein gluteenitonta pizzaa Himoleipurin Paras gluteeniton pizzapohja -ohjeella. Tein ohjeen puolitoistakertaisena, jolloin siitä tuli kolme pyöreää pizzaa. 

3 3/4dl vettä

3/4 hiivaa

3 tl psylliumia

1,5 tl sokeria

3/4 tl suolaa

4,5 dl gluteenitonta Finmix hienoa jauhoseosta

3/4 dl oliiviöljyä

Kädenlämpöiseen veteen sekoitetaan hiiva, sokeri ja psyllium. Tämän seoksen annetaan turvota 5-10 minuuttia, niin että siitä tulee kunnon paksua hyytelöä. Lisätään suola ja puolet jauhoista ja vatkataan sähkövatkaimella noin 5minuuttia. Vaivataan loput jauhot käsin mukaan ja sen jälkeen vielä puolet oliiviöljystä. Taikina kaadetaan jauhotetulle pöydälle, jaetaan kolmeen osaan ja taputellaan pizzapohjiksi leivinpaperin päällä oliiviöljyä apuna käyttäen. Pohjien annetaan kohota leivinliinan alla noin puoli tuntia.

Sitten tähän omaan pizzaani, jonka tein aika lailla Himoleipurin ohjeen mukaisesti. Eli ensin pohjan päälle reilusti tuota ihanaa Suolaa ja hunajaa -blogin tomaattikastiketta. Sitten tomaattisiivuja ja mozzarellasiivuja (on mulla tuolla yhdessä reunassa pari salamiakin). Tähän yhteen pizzaan laitoin mozzarellaa (suolavedessä) melkein tuollaisen 125g pussukan ja oli kyllä hyvä määrä, ei yhtään liikaa! Lopuksi paistetaan 250-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia (taisi olla lähempänä 15 minuuttia ) ja paistoin ihan pellillä. Uunista ottamisen jälkeen päälle vielä tuoretta basilikaa, mun lempi tuoreyrttiä (tuoksuukin ihanalle). En ole varmaan ikinä syönyt yhtä hyvää itse tehtyä, gluteenitonta pizzaa.

Jos joskus vielä teen pizzaa, ehdottomasti tällaista!

Neiti yksvee:n juhlat

Nuorimmaisemme ensimmäiset synttärit pidettiin heinäkuun alussa - muutamaa päivää ennen varsinaista synttäripäivää lomamatkamme johdosta. Rakastan juhlien leipomusten suunnittelua ja usein tulee varattua jemmaan enemmän reseptejä, mitä lopulta tarvitsenkaan - saattaa nimittäin olla, että vaihdan mielipidettäni tarjottavista vielä ihan viime metreillä.

Broileripiirakkaa ja juustokierteitä

Itse leipomani suolaiset tarjoamukset jäivät tällä kertaa broileripiirakkaan ja juustokierteisiin, joista jälkimmäisistä kuvakin jäi ottamatta. Juustokierteet tein joka tapauksessa Cebicin keittiössä -blogin ohjeella. Aluksi täyte kuulosti ehkäpä liiankin mitättömältä, mutta voin sanoa, että juusto ja ruohosipuli antoivat erittäin hyvän maun juustokierteelle. Nämä saivat kehujakin!

Broileripiirakan ohje löytyi meilläkotona.fi -sivustolta. Ja tässä olikin taas sellainen ohje, millä tulee tehtyä piirakkaa useampaan kertaan, oli sen verran maistuvaa. Tein broileripiirakan gluteenittomana käyttäen jauhoina gluteenitonta finmix vaaleaa jauhoseosta, lisäksi korvasin margariinin laktoosittomalla voilla. Pakastepaprikan tilalta pilkoin täytteeseen yhden tuoreen paprikan. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan - yksi parhaista suolaisista piirakoista ikinä!

Makeaa mahan täydeltä

Makeiksi juustokakuiksi tein sitruuna-suklaajuustokakkua sekä Kuningatar-hyydykekakkua. Sitruuna-suklaajuustokakun tein Makeaa murmelin täydeltä -blogin ohjeella. Tämäkin oli helppo muuttaa gluteenittomaksi käyttämällä mutakakkupohjassa vehnäjauhojen tilalta Semperin finmix vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta. Täytteessä käytin ihan Valion sitruunarahkaa, ja kakku onnistui sillä oikein hyvin. Tässä kakussa yhdistyivät kivasta makea ja hieman kirpeähkö sitruunan maku. Ensi kerralla voisin ehkä kokeilla päällysessä jotain makeampaa ohjetta, koska omaan makuuni kaakaokiille ei ehkä ollut tälle kakulle se paras mahdollinen. Koristeet itse tein ihan valkosuklaasta.

Toiseksi juustokakuksi tein Kuningatar-hyydykekakkua Tarun taikakakkujen ohjeella. Muutin ohjeen gluteenittomaksi siten, että käytin pohjaan Semperin kolakeksejä (vanilja) noin 185 grammaa, taisi mennä hieman reilu paketti. Lisäksi laitoin viisi kappaletta Semperin kaurakeksejä, missä oli suklaapisaroita. Täytteen tein täsmällisesti kyseisen blogin ohjeella. Päälle kotimaisia tuoreita mansikoita - mustikoita ei vielä ollut, joten niiden tilalta pensasmustikoita päälle. Aika hyvää tuli tästä!

Minäkin osasin tehdä vesimelonihain

Ja pitihän minunkin sitä kokeilla - nimittäin vesimelonihaita. Iltalehden sivuilta löytyi hyvät ohjeet, joita noudattamalla en minäkään voinut epäonnistua.

Täytekakku kruunaa juhlat

Yleensä lapset itse sanovat, millaisen täytekakun he haluavat juhliinsa. Tällä kertaa olikin vaikeaa, kun pienimmäinen ei osaa vielä sanoa, millaisen kakun hän haluaa. Aikaa meni netissä surffatessa ja ideoita hakiessa. Lopulta päädyin alla oleviin koristeisiin, mitkä tein sokerimassasta ja mansikkaakin piti hieman laittaa koristukseksi kakun päälle. Kakun täytteet oli helppo valita - olihan mansikkakausi parhaimmillaan, joten mansikkaa, kermaa ja vaniljarahkaa, siinä se! Meidän neiti yksi vee oli synttäreillään hymy huulilla liki koko ajan - kuinkas muutenkaan!

Kymppisynttärit dinosaurustyyliin

Toiseksi vanhin lapsemme täytti kesäkuun alussa 10 vuotta. Uskomatonta, kuinka nopeasti aika on kulunut. Kymmenen vuotta sitten tämä mamma oli hieman herkemmässä mielentilassa, kun pikkupoika syntyi sektiolla yli kuukauden etuajassa ja suuresta koostaan huolimatta oli monenmoista ongelmaa. 

Samainen poika on tykännyt minun muistini mukaan melkein koko elämänsä dinosauruksista. Nämä eivät varmastikaan olleet ensimmäiset synttärit, jolloin päätin tehdä dinosaurusaiheisen kakun. Arjen hektisyyden takia päätin taas turvautua valmiiseen kakkukuvaan, minkä tilasin Ullan Unelmasta. Sen jälkeen alkoivat sitten vasta mietinnät, että millainen kakku muutoin nyt sitten leivottaisiin.

Äitini vinkistä päätin kokeilla kierrettyä kääretorttukakkua. Leivoin kaksi gluteenitonta kääretorttupohjaa käyttäen jauhoina perunajauhoja. Kääretorttupohjat leikkasin pituussuunnassa neljään osaan, kostutin pohjia hiukkasen maitoon kostutetulla pullasutilla (siltikin taisi kostua hieman liikaa), ja levitin päälle mansikkahilloa, mihin olin pilkkonut joukkoon pari pientä rasiaa kotimaisia tuoreita mansikoita. Sen jälkeen päälle vielä vaniljarahka-kermavaahtoa. 

Ensimmäiset kaksi osaa sain pyöriteltyä rullaksi niin sanotusti niitä kädessä pitäen, mutta sitten alkoi tuntua, että pakka hajoaa. Niinpä käänsin ne pystyyn lautaselle, mihin olin ajatellut kakun koota. Leikkasin sitten loppujen osien välistä leivinpaperitkin soiroiksi ja otin yhden osan kerrallaan leivinpaperin kanssa käteeni, miten sai todella kätevästi nostettua osat edellisten jatkoksi. Aika kivasti siis onnistui!

Lopuksi sitten laitoin vielä lopun rahkakermaseoksen kakun pinnalle, niin että sain sen tasoitettua. Sitten kakkukuva päälle ja reunojen pursotus. Pursotuskermasta värjäsin puolet persikan värisellä geelivärillä. Numeron tein sokerimassasta. Yllättävän kiva kakku tuli suhteellisen pienellä vaivalla!
 

Toiseksi kakuksi synttäreille tein marianne-mansikkamoussekakun soveltaen Belle Baie -blogin ohjeella. Koska halusin tehdä kakun suurempaan vuokaan, tein kakun puolitoistakertaisena. Pohjan tein gluteenittomana käyttäen ohjeessa käytettyjen digestive-keksien sijasta Semperin kola / vaniljakeksejä. Keksipohjasta tuli mielestäni onnistunut, vaikka kolakeksit olikin vaikeampi saada hienonnettua kuin digestivet.

Mariannemoussesta tuli kuudella liivatteella oikein onnistunut, mutta mansikkamousseen lisään ensi kerralla yksi tai kaksi liivatetta lisää, koska se jäi tosi löysäksi. Toki ei kakku pahaa näinkään ollut. Tuoreita mansikoita ja mariannerouhetta lopuksi päälle!
 

 

Suolaiseksi tarjottavaksi tein Mustavalkoista-blogin ohjeella gluteenitonta kanapiirakkaa. Tästä tuli oikein herkullista. Piirakka jäi ehkä hieman matalaksi, mutta niin kai oli tarkoituskin.Lisukkeeksi vielä salaattia, mihin jääsalaatin ja tammenlehväsalaatin lisäksi kurkkua, helmitomaatteja, paprikaa, melonia ja persikkaa sekä erillisiin pikkukulhoihin feta-juustoa, suolapähkinöitä ja oliiveja.

Omat lapsethan ei näistä toki juuri mitään suuhunsa laittaneet, joten aina pitää täydentää leipomuksia kaupasta ostettavilla kekseillä ja karkeilla ;)

Passionkakkua kutsuille!

Pidän joka kevät ja syksy yleensä vähintään yhdet tai kahdet kotikutsut. No miksikö? No ehkä siksi, että on kiva, että meille tulee joskus vieraita ja toiseksi siksi, että saan kokeilla uusia reseptejä. Jos ja kun leivon vain kotiväelle, iso osa jää yleensä syömättä.

Leivonnan suhteen olen joutunut alkaa tehdä jotain kompromisseja. Meidän perheessä on kaksikin, joiden vatsa ei meinaa kestää muita kotimaisia viljoja kuin kauraa, joten olen lisännyt gluteenittomien leivonnaisten leipomista. Ennenkin toki olen leiponut aina joskus gluteenitonta, koska osalla vieraista on saattanut olla erityisruokavalio. Niinpä aloin näitäkin kutsuja varten etsiä reseptiä, mikä kuulostaisi hyvältä ja onnistuisi mahdollisesti gluteenittomana.

Ja löysinkin aivan erinomaisen reseptin, joka oli vieläpä valmiiksi gluteeniton, nimittäin Annin Uunissa -blogin raikas passionjuustokakku. Lisäksi tämän reseptin toteuttaminen onnistui oikein hyvin myös laktoosittomana, kun käytti laktoositonta voita, mascarponea ja kermaa. Kaupassa piti hetken etsiä Semper -merkkisiä vaniljakeksejä, mutta ne löytyivätkin nimellä kolakeksit.

Passionhedelmä on muutoinkin oma suosikkihedelmäni sopivan kirpeänä, joten lopputulos ei voinut olla kuin hyvä. Koristeluksi ei mielestäni tarvitse mitään suklaata, joten laitoin päälle passionhedelmän halkaistuna sekä ananaskirsikoita, ja mielestäni kakun ulkonäkö oli harvinaisen kaunis!

Kokonaisuudessaan vahva suositus tälle reseptille!

Muuna tarjoiluna meillä oli näillä kutsuilla kinkkupiirakkaa (sekin gluteenitonta, mutta unohdin jo, millä ohjeella sitä tein), kinderpiirakkaa pakastimesta, Lidlin pikkupitsoja ja S-marketin donitseja.

Ja vaatteitakin löytyi - tästä me&i:n kevätmallistosta lähinnä meidän neitokaisille!  Kiitos minun pitkäaikaiselle myyjälleni Saijalle!

Georgialaisia makuja maistamassa Purpurissa

Osallistuimme mieheni kanssa Viestintää venäläisessä Helsingissä -koulutukseen, minkä järjesti Suomi-Venäjä-seura. Toimin itse yhden Venäjä-seuran osaston puheenjohtajana. Koulutuspäivän aikana vierailimme Suomenlinnassa tutustumassa sen venäläiseen historiaan kastuen samalla vesisateessa.

Takaisin Helsinkiin saavuttuamme kävelimme kauppatorilta Rikhardinkadulle, missä sijaitsee georgialainen ravintola Purpur. Tämä Ville Haapasalon ravintola tarjoaa gruusialaisia herkkuja ja viinejä. Meidän koulutusporukalle oli varattu ravintolasta pöydät samoin kuin ruuat valmiiksi, joten meidän ei tarvinnut "kuluttaa aikaa" ruokien tilaamiseen, vaan pääsimme pikimmiten maistelemaan ruokia. Ravintola oli sisustukseltaan oikein viihtyisä.

Itse olen syönyt kerran Venäjällä opiskelijavaihdossa ollessani georgialaisessa ravintolassa, joten aiempi kokemus rajoittuu siihen. Ostin vastikään kaupasta alennusmyynneistä Ville Haapasalon kirjan nimeltä Makujen matka Georgia, mutten ole ehtinyt siitä kokkailla aiemmin mitään. Ehkä siitä menee muutamat reseptit tämän ravintolakäynnin jälkeen kokeiluun. Kirjassaan Haapasalo linjaa, että georgialainen keittiö on maailman paras. Hän kertoo kirjassaan myös, ettei tiedä toista kansaa, missä mietitään 80% ajasta, mitä syödään tänään. Siksi ei liene siis ihme, että hän on perustanut juuri georgialaisen ravintolan. Korianteri on hyvin yleisesti käytetty mauste georgialaisissa ruuissa. Korianterissa uskotaan olevan voimaa vastustaa flunssaa.

Herkulliset makuelämykset alkoivat heti alkuruuista. Toki aika usein käy niin, että alkuruuat ovat se osa menua, mistä tykkään eniten. Alkuruuat tuotiin koko pöytäseurueellemme yhteisissä tarjoiluastioissa. Saimme ensin georgialaista juustosalaattia (tai ainakin muistelen, että tämä oli sitä), mikä oli oikein herkullista ja siinä maistui heti korianterin maku.

 

Samaan aikaan salaatin kanssa pöytäämme tuotiin kulhollinen papumuhennosta eli lobiota. Tarjoilija esitteli tämän papukeitoksi, mutta keittoa ruoka ei kyllä ollut. Lobio kuuluu Haapasalon mukaan georgialaisen keittiön kulmakiviin. Ihan ensin lobio maistui suussa aika tuliselta, mutta papumuhennos alkoi aika pian maistua erinomaiselta. Tätä pitää kokeilla kyllä kotonakin - jokin ohje lobioon nimittäin löytyy Haapasalon keittokirjasta.

Alkuruokapöytään ilmestyi vielä jokaiselle oma pieni kuppi kurpitsakeittoa.  Keitto kuului myös parhaimmistoon ihanine kermaisine makuineen.

Pääruuaksi pöytäämme kannettiin sashlikia, sekä kana- että possuversiota. Vartaissa oli lihan lisäksi muun muassa kesäkurpitsaa, sipulia ja paprikaa. Sashlikien kanssa pöytään kannettu ohut leipä paljastuu kysyttäessä tavalliseksi vehnätortillaksi, vaikka se ilmeisesti kantaa lavash-leivän nimeä tässä setissä. Kuivakas tortilla kruunattuna tomaattikastikkeella tuntui ehkä liian sitkeältä sashlikin pariksi. Sashlik oli kyllä tosi hyvää, tuli maistettua sekä kana- että porsasversiota. Ja tässäkin ruuassa maistui hyvin korianteri.

Jälkiruoaksi nautimme kahvin kanssa hunajakakkua jäätelön kera. Tarkemmin tämän kakun sisältö jäi arvoitukseksi... itse kun olen ainakin huono arvioimaan, mitä mikäkin ruoka sisältää, vaikka paljon makuja tykkäänkin maistella. Kokonaisuutena olisi ollut kyllä kiva, että olisi saanut hieman enemmän tietoa siitä, mitä ruokaa meille tuotiin eteemme. Ja kysyttäessä tarjoilija ei osannut välttämättä vastata, mikä ruoka oli kyseessä.

Kokonaisuutena voin sanoa, että makuelämys georgialaisen ruuan äärellä oli oikein onnistunut. Voin lämpimästi suositella ravintola Purpuria! Meidän ilta makuelämyksen jälkeen päättyi upeasti sovitettuun Mestariin ja Margaritaan Kansallisteatterin Willensaunassa.

Triplasynttäreiden viettoa kera kätyreiden

Heinäkuussa meillä vietetään aina joko tupla- tai triplasynttäreitä riippuen siitä, olenko jaksanut kesäkuussa syntyneelle kakkoselle järjestää tätä ennen synttäreitä. No, tänä vuonna en jaksanut, joten juhlittiin kerralla kolmea. Juhlien teema löytyi jälleen helposti - kätyrit.

Lapsille täytekakku on meillä aina tärkein, ei niinkään sen syömisen takia, vaan sen ulkonäön takia. Nytkin yksi synttärisankareista ei maistanut koko kakkua lainkaan, mutta jokaiselle piti olla oma kätyri kakun päällä. Yhdestä niistä päätin tehdä tytön, kun yksi sankareista oli neitokainen. Kakun täytteenä ja koristeena muutoin olivat vuodenajasta johtuen tuoreet mansikat ja kermavaahto.

Minun tapana on leipoa synttäreille täytekakun lisäksi pari muutakin kakkua sekä lisäksi suolaisia tarjottavia. Suolaiset tarjottavat jäävät tällä kertaa kokonaan blogin ulkopuolelle, koska niistä jäivät kuvat ottamatta.

Yhdeksi makeaksi tarjottavaksi leivoin Sweet food o'minen ohjeella Banoffee juustokakkua. Ohje löytyy blogista. Minulta ei löytynyt halkaisijaltaan 17cm:n irtopohjavuokaa, joten jouduin käyttämään 20cm:n vuokaa. Ehkä siitä johtuen kakusta tuli todella matala. Ehkä en blogin perusteella osannut ajatella, että kakusta tulisi niin matala kuin tuli ja ajattelin, ettei se riitä mihinkään. No leivoin sitten vielä toisen. Maultaan kakku oli todella suussa sulavan hyvää, eli voin suositella ohjetta.

Nyt kutsuu meitä Kuusamo!

Kuusamo on tuttu paikka itselleni – asuinhan ennen huomattavasti lähempänä sitä kuin nyt. Olen myös aina tykännyt Kuusamosta, siellä on sitä jotakin.

Viime vuosina olemme innostuneet perheen kanssa luontoretkeilystä. Olemme tehneet lyhyitä päivävaelluksia eri kohteisiin, ja sain jostain päähänpiston, että olisipa kiva lähteä käymään Kuusamossa lasten kanssa.Googlaillessani osui vielä silmään Mangostanian blogi Hiiden hurmos -reitistä ja Kiutakönkäästä. Tarvitsi enää houkutella mies matkaan. Kuusamossa kiinnosti myös Suurpetokeskus, mistä olin kuullut useammaltakin taholta suosituksia. 

Lähdimme Kuusamoon juhannussunnuntaina. Menomatkalla heti Pudasjärven jälkeen tuli ensimmäinen äkkijarrutus, kun poroja tuli tielle. Sen jälkeen poroja näkyi tasaisesti. 

Majoituksen olimme jo aiemmin varanneet, senkin jonkun tuttavan suosituksesta, Lomakeskus Rönnynrannasta kolmeksi vuorokaudeksi. Rönnynranta sijaitsi noin 30 kilometriä Kuusamosta, mutta toisaalta eivät retkikohteemmekaan Kuusamon keskustassa olleet, vaan toinen etelämmässä ja toinen pohjoisemmassa, joten ajelua olisi ollut joka tapauksessa tiedossa myös Kuusamossa. Säät eivät luvanneet aurinkoa, vaan kylmää ja sadetta koko reissumme ajaksi - mutta kesäloma on aina kesäloma säästä huolimatta!

Majapaikka osoittautui oikeinkin kivaksi. Paikan emäntä oli meitä vastassa ja meillä oli oman huoneistomme lisäksi käytössä olohuonetta, saunaa, pesuhuonetta ja muita yhteisiä tiloja. Muutama muu vieras paikassa oli lisäksemme, mutta ahtaasti ei ainakaan tarvitsisi asua. Lapset innostuivat nähdessään jonkin matkan päässä siintävän järven, mutta rantaan päästyämme, kukaan ei kuitenkaan uskaltautunut uimaan, kun lämpötila oli kuitenkin sen verran matala.

 

 

Maanantaina lähdimme ajelemaan kohti Kuusamon Suurpetokeskusta. Suurpetokeskuksessa on esillä Suomessa asuvia suurpetoja. Eniten meitä kiinnostivat julkisuudessakin runsaasti olleet Sulon karhut, lähinnä Juuso. Pääsymaksu keskukseen oli ihan kohtuullinen. Opastuskierros oli juuri alkamassa, kun pääsimme paikan päälle, joten pääsimme heti matkaan. Oppaan johdolla kiertelimme katsomassa koirasusia, kettuja, ilveksiä ja karhuja. Harvoin pääsee noin lähelle karhuja kuin tuolla. Kullakin karhulla oli nimi ja opas antoi kädestä karhuille hedelmiä. Juuso-karhu hämmästytti suurella koollaan ja oppaan mukaan suurempia karhuja pitäisi lähteä etsimään Kanadasta. Keskuksessa vierähti vain noin parituntinen. Päädyimme sitten torigrillille syömään vielä ennen paluuta majapaikkaan.

 

Tiistaille oli luvattu alun perin parasta säätilaa, eli koko ajan ei pitäisi sataa. Ajoimme Oulangan luontokeskukseen, mistä lähdimme liikkeelle. Hiiden hurmos -reistä olin etukäteen jo lukenut, että se on noin viiden kilometrin mittainen rengasreitti eli juuri sen mittainen, mitä olemme tottuneet lasten kanssa tallustelemaan. Hetken matkaa käveltyämme huomasimme, että tämä reitti ei olekaan ihan yhtä helppoa, kuin niillä reiteillä, mitä olemme aiemmin kulkeneet. Pohkeissa alkoi pian tuntua jyrkkien ylämäkien nousu. Kaarsimme Hiiden hurmos-reitille oikealle, koska sitä oli esimerkiksi blogissa suositeltu. Iso osa kulkijoista jatkoi suoraan Kiutakönkäälle, koska monet lapsiperheet olivat todennäköisesti katsomassa vain sitä. Itse olen huomannut, että lapset saa parhaiten liikkumaan juuri metsäreiteillä, koska mielenkiintoista katsottavaa riittää, eikä matkanteko ala yhtä nopeasti pitkästyttää kuin maanteitä talsiessa. Hiiden hurmos-reitillä oli helppo pysyä, koska se oli merkitty käpytunnuksilla.

Tulimme pian poroaitaukselle. Siinä oli pieni näkötorni, mistä pystyi paremmin näkemään poroaitauksen muodon. Lapset innostuivat heti kiipeämään näkötorniin. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa pitkospuita pitkin. Hiidenlammella oli kaunista, eikä montaa ihmistä tullut matkan varrella vastaan. Pian jyrähti ukkonen. Itseäni alkoi hieman jännittää, että mahtaako ukkonen iskeä pahemminkin päälle, mutta onneksi se jäi yhteen jyrähdykseen. Tulimme pian vanhalle niittyladolle, missä oli pöytä ja penkit ulkosalla. Jäimme siihen syömään voileivät. Pian alkoi vesisade, mutta onneksi pääsimme latoon suojaan pahinta sadekuuroa.

 

 

 

 

Kun sade hieman hellitti, pääsimme jatkamaan matkaa. Lapsista ei tällä kertaa kukaan valittanut pahemmin muuta kuin nuorimmainen, joka oli alkanut pelätä muurahaisia. Arvaa vain, kuinka monta kertaa vajaan neljän vuoden ikäistä piti nostaa tai kantaa, kun polulla sattui olemaan muurahainen.

Kiutakönkään taukopaikalla oli jälleen onneksi katto pään päällä, kun vesisade jatkui. Makkaranpaisto kuuluu lasten mielestä olennaisesti retkipäiviin, joten makkarat oli tietysti repussa mukana. Taukopaikalta oli joelle valtava pystysuora pudotus, mikä tietystikin kiinnosti lapsia. Itsellä piti olla sananmukaisesti silmätkin selässä tällä paikalla. Taukopaikalla istuessamme alkoi ihmisiäkin näkyä, kun heitä kulki ohi puolin jos toisin. Niin taukopaikalla kuin sen jälkeenkin sai kuunnella kosken pauhua. Kiutaköngäs oli upea, niin väreiltä, muodoilta kuin valtavalta pauhultaan - todellista luonnon voimaa. Kuuntelimme pauhua pitkän aikaa, mutta lasten kaitsemisen stressaavuus sai meidät jatkamaan matkaa ehkä aiemmin, mitä olisimme muuten tehneet. Ei ihme, että paikka kerää vierailijoita niinkin paljon. 

 

 

 

 

Loppumatka sujui sutjakkaasti. Matkamittari näytti 5,7 kilometriä Oulangan luontokeskukselle päästyämme. Luontokeskuksellakin riitti nähtävää. Tytöt innostuivat piirtelemään ja askartelemaan lasten leikkipaikalla. Mietimme, josko kävisimme katsomassa vielä muita paikkoja, pienen Karhunkierroksen varrella olevia riippusiltoja tai Myllykoskea vielä samana päivänä, mutta niihin oli kuitenkin 0,5-1 kilometrin matka parkkipaikalta ja nuorimmaisemme oli jo väsymyksestä nukkunut autoon. Päätimme, että pienen Karhunkierroksen aika on joskus myöhemmin.

Kuusamossa oli upea käydä. Ja luontokohteita sillä - ja monella muullakin - suunnalla riittää vielä tulevillekin vuosille!