Georgialaisia makuja maistamassa Purpurissa

Osallistuimme mieheni kanssa Viestintää venäläisessä Helsingissä -koulutukseen, minkä järjesti Suomi-Venäjä-seura. Toimin itse yhden Venäjä-seuran osaston puheenjohtajana. Koulutuspäivän aikana vierailimme Suomenlinnassa tutustumassa sen venäläiseen historiaan kastuen samalla vesisateessa.

Takaisin Helsinkiin saavuttuamme kävelimme kauppatorilta Rikhardinkadulle, missä sijaitsee georgialainen ravintola Purpur. Tämä Ville Haapasalon ravintola tarjoaa gruusialaisia herkkuja ja viinejä. Meidän koulutusporukalle oli varattu ravintolasta pöydät samoin kuin ruuat valmiiksi, joten meidän ei tarvinnut "kuluttaa aikaa" ruokien tilaamiseen, vaan pääsimme pikimmiten maistelemaan ruokia. Ravintola oli sisustukseltaan oikein viihtyisä.

Itse olen syönyt kerran Venäjällä opiskelijavaihdossa ollessani georgialaisessa ravintolassa, joten aiempi kokemus rajoittuu siihen. Ostin vastikään kaupasta alennusmyynneistä Ville Haapasalon kirjan nimeltä Makujen matka Georgia, mutten ole ehtinyt siitä kokkailla aiemmin mitään. Ehkä siitä menee muutamat reseptit tämän ravintolakäynnin jälkeen kokeiluun. Kirjassaan Haapasalo linjaa, että georgialainen keittiö on maailman paras. Hän kertoo kirjassaan myös, ettei tiedä toista kansaa, missä mietitään 80% ajasta, mitä syödään tänään. Siksi ei liene siis ihme, että hän on perustanut juuri georgialaisen ravintolan. Korianteri on hyvin yleisesti käytetty mauste georgialaisissa ruuissa. Korianterissa uskotaan olevan voimaa vastustaa flunssaa.

Herkulliset makuelämykset alkoivat heti alkuruuista. Toki aika usein käy niin, että alkuruuat ovat se osa menua, mistä tykkään eniten. Alkuruuat tuotiin koko pöytäseurueellemme yhteisissä tarjoiluastioissa. Saimme ensin georgialaista juustosalaattia (tai ainakin muistelen, että tämä oli sitä), mikä oli oikein herkullista ja siinä maistui heti korianterin maku.

 

Samaan aikaan salaatin kanssa pöytäämme tuotiin kulhollinen papumuhennosta eli lobiota. Tarjoilija esitteli tämän papukeitoksi, mutta keittoa ruoka ei kyllä ollut. Lobio kuuluu Haapasalon mukaan georgialaisen keittiön kulmakiviin. Ihan ensin lobio maistui suussa aika tuliselta, mutta papumuhennos alkoi aika pian maistua erinomaiselta. Tätä pitää kokeilla kyllä kotonakin - jokin ohje lobioon nimittäin löytyy Haapasalon keittokirjasta.

Alkuruokapöytään ilmestyi vielä jokaiselle oma pieni kuppi kurpitsakeittoa.  Keitto kuului myös parhaimmistoon ihanine kermaisine makuineen.

Pääruuaksi pöytäämme kannettiin sashlikia, sekä kana- että possuversiota. Vartaissa oli lihan lisäksi muun muassa kesäkurpitsaa, sipulia ja paprikaa. Sashlikien kanssa pöytään kannettu ohut leipä paljastuu kysyttäessä tavalliseksi vehnätortillaksi, vaikka se ilmeisesti kantaa lavash-leivän nimeä tässä setissä. Kuivakas tortilla kruunattuna tomaattikastikkeella tuntui ehkä liian sitkeältä sashlikin pariksi. Sashlik oli kyllä tosi hyvää, tuli maistettua sekä kana- että porsasversiota. Ja tässäkin ruuassa maistui hyvin korianteri.

Jälkiruoaksi nautimme kahvin kanssa hunajakakkua jäätelön kera. Tarkemmin tämän kakun sisältö jäi arvoitukseksi... itse kun olen ainakin huono arvioimaan, mitä mikäkin ruoka sisältää, vaikka paljon makuja tykkäänkin maistella. Kokonaisuutena olisi ollut kyllä kiva, että olisi saanut hieman enemmän tietoa siitä, mitä ruokaa meille tuotiin eteemme. Ja kysyttäessä tarjoilija ei osannut välttämättä vastata, mikä ruoka oli kyseessä.

Kokonaisuutena voin sanoa, että makuelämys georgialaisen ruuan äärellä oli oikein onnistunut. Voin lämpimästi suositella ravintola Purpuria! Meidän ilta makuelämyksen jälkeen päättyi upeasti sovitettuun Mestariin ja Margaritaan Kansallisteatterin Willensaunassa.

Ruokaa karitsasta

En lapsuudessani syönyt koskaan lampaan lihaa, ehkä aikuisenakin oli pieni epäluulo lampaan lihaa kohtaan, mutta kun pari kertaa olin sitä ravintolassa syönyt, heräsi syksyllä 2015 mielenkiinto kokeilla valmistaa jotakin karitsasta, kun Reko-ringin kautta aukesi mahdollisuus ostaa karitsaan lihaa suoraan tilalta. Tähän päivään mennessä on siis tullut kokeiltua muutamaa ruokalajia karitsan lihasta - voin sanoa, että kaikesta on tullut syömäkelpoista, mutta ne huippuelämykset olen kokenut moussakan ja nyhtölampaan kohdalla. Ruuanlaitossa käyttämäni karitsanliha on peräisin Lakeuden Higland -tilalta Luopajärveltä.

Tänään päätin valmistaa toista kertaa moussakaa. Moussaka on sellainen ruoka, että sitä ei voi tehdä työpäivän jälkeen, vaan mieluummin sellaisena päivänä, kun ruuanlaittoon on ruhtinaallisesti aikaa. Edellisellä kerrqalla tein moussakaa Kananpoikien Bistro -blogin ohjeella. Vaikka moussakasta edelliselläkin kerralla tuli herkullista, satun olla vain sen verran vaihtelunhaluinen, että tällä kertaa päätin tehdä sitä hieman tuosta poikkeavalla ohjeella, joka löytyi Pastanjauhantaa -blogista. Hieman sovelsin tätä ohjetta lisäämällä muun muassa perunaa, tarkentamalla joidenkin ainesosien määriä sekä laittamalla ainekset hieman eri järjestyksessä uunivuokaan.

Moussaka

1 munakoiso
suolaa

oliiviöljyä paistamiseen
5 pienehköä perunaa

Jauhelihakastike:
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
500 g karitsanjauhelihaa
1 purkki tomaattimurskaa
n. 1 dl valkoviiniä
1 kanelitanko
oreganoa
suolaa

Bechamel-kastike:
1/2 l täysmaitoa
2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
suolaa ja pippuria
70g parmesaaniraastetta
1 muna

Alkuperäisen ohjeen mukaisesti aloitin jauhelihakastikkeesta. Pilkoin sipulin ja valkosipulin ja ruskistin niitä oliiviöljyssä, sitten lisäsin karitsan jauhelihan ja annoin kypsyä hyvän aikaa, niin että lähes kaikki neste katosi pannulta. Sitten lisäsin purkin tomaattimurskaa sekä noin puolet valkoviinistä, kanelitangon sekä summamutikassa oreganoa ja suolaa. Näiden annoin sitten miedolla lämmöllä kypsyä varmaan liki tunnin, valkoviiniä lisäsin pariin otteeseen myöhemmin, samoin oreganoa ja suolaa maun mukaan.

Kastikkeen kypsyessä leikkasin munakoisin pitkittäissuunnassa ohuiksi viipaleiksi ja laitoin ne leivinpaperin päälle sekä ripottelin päälle hieman suolaa (= munakoisojen itkettäminen). Kuorin perunat sekä siivutin ne ohuiksi siivuiksi.

Bechamel-kastiketta varten laitoin kattilaan voin, ja kun se oli sulanut, lisäsin sinne vehnäjauhot sekä annoin niiden ruskistua hieman lastalla sekoittaen. Kuumensin maidon kattilassa, sekä lisäsin sen parissa erässä koko ajan sekoittaen kattilaan. Lisäsin sinne ripauksen suolaa sekä mustapippuria myllystä ja pussillisen parmesaaniraastetta. Kun kastike oli paksuuntunut ja kiehahtanut, nostin sen levyltä ja lisäsin haarukalla lasissa rikki vatkatun kananmunan.

Seuraavaksi paistoin munakoisoja hetken aikaa pienessä määrässä oliiviöljyä paistinpannulla molemmin puolin sekä nostin ne talouspaperin päälle lautaselle odottamaan.

Seuraavaksi voitelin uunivuoan oliiviöljyllä, laitoin pohjimmaiseksi hieman jauhelihakastiketta, sitten yhden kerroksen munakoisoviipaleita, niiden päälle ripottelin suolaa, sitten kerroksen perunaviipaleita sekä niiden päälle hieman taas jauhelihakastiketta. Tämän jälkeen laitoin loput munakoisoviipaleet, taas hieman suolaa ja loput perunaviipaleet. Sitten loput jauhelihakastikkeesta päälle sekä päällimmäiseksi bechamel-kastikkeen. Sitten vuoka uuniin 180 asteeseen noin 50 minuutiksi. Puolivälissä laitoin leivinpaperin uunivuoan päälle suojaksi. Uunista nostamisen jälkeen annoin moussakan vetäytyä hieman ennen kuin söimme.

Kovin kummoisia salaattiaineksia meillä ei tällä kertaa jääkaapissa ollut, joten söimme moussakan seurana kurkkua, tomaattia ja paprikaa kuutioina. Täytyy sanoa, että tällä kertaa moussaka oli ehkä vieläkin parempaa kuin edellisellä kerralla. Lapset hieman ihmettelivät munakoison reunapaloja, ja ajattelinkin, että pitääkö ensi kerralla poistaa reunat kokonaan, niin kukaan ei ehkä huomaakaan, että on jostakin erikoisemmasta ruuasta kyse. Moussakan rakenteesta tulee hyvinkin mieleen lasagne, niinpä lapset halusivat laittaa ketsuppia päälle.

Uudenvuodenaaton kokkailuja

Olimme joulun tänä vuonna pois kotoa, joten joulu meni täysin ilman kokkailuja. Uuteen vuoteen taas ei ollut minkäännäköisiä suunnitelmia muuta kuin kotona oleskelua. Nyt olisi siis aika tehdä jotakin huippuhyvää.

 

Aktiivisena ruokablogien seuraajana niin Facebookissa kuin Instagramissa osui silmääni Sweet food o’mine –ruokablogin päivitys itämaisista herkuista uudeksi vuodeksi. Uudenvuodenaattopäivänä meinasi tulla kiire, kun ruoka-ainesten ostamisen jälkeen huomasin, että lihojenhan pitää olla marinadissa vähintään neljä tuntia. Lisäksi jouduin tyytymään normaaleihin broilerifileisin, kun kaupasta ei muuta löytynyt. Sumakkia en yrittänyt etsiäkään. Shish taouk & fattoush-tortillasalaatti ei ollut ihan perinteinen ruoka meillä, itämainen mauste toi siihen oman säväyksensä. Meillä lapsista kaikki uskalsivat maistaa kanaa, yksi söi niitä useamman vartaallisen. Fattoush-tortillasalaatti kera kastikkeen oli herkullista, seuraavaan päivään ei tortillanpaloja kuitenkaan kannata jättää.

Kun perheessä on neljä lasta, aina pitää varautua siihen, että pöydässä on jotain tuttua ja turvallista. Vaikka laitan mitä erilaisempia ruokia ja usein, pizzaa minun tulee tehtyä todella harvoin. Pizzakiveänikin olen testannut vain muutaman kerran. Nyt päätin testata sitäkin. Päätin kokeilla hieman erityyppisellä pohjataikinalla pizzan tekemistä ja herkulliselta kuulostava ohje löytyikin Suolaa ja hunajaa –blogista. Tein yhden annoksen tuolla ohjeella, jauhoina käytin durum-vehnäjauhoja, kun en muita tähän hätään löytänyt.

Tein myös tomaattikastikkeen itse kyseisen blogin ohjeella, ja se on ehkä juuri se, mikä pizzoistani on aikaisemmin jäänyt puuttumaan – se jokin. Laitoin niin tuoreita kirsikkatomaatteja kuin purkkitomaatteja ja keitin kauan – ja vielä kerran kauan. Reilun tunnin ainakin. Aivan mielettömän herkullista tuli!

Täytteiksi pizzaan laitettiin nyt lasten mieleen porsaan jauhelihaa (Teuvalta Juha Lehdon sikatilalta ostettua Reko-ringin kautta), kinkkusuikaleita ja juustoa –osaan ananastakin – ohjeessa pyydettiin laittamaan maltillisesti täytteitä, mutta en kaiketi osannut. Ja lopputulos – en voi muuta sanoa, kuin että parasta pizzaa, mitä itse olen ikinä tehnyt. Tätä ohjetta tulee käytettyä toistekin. - Ja tarjolle tietysti rinnalle tuoretta ananasta - aina kun vain voi.

Vaikka tiesin, että suolaisten leipomiseen kuluisi aikaa paljon, olin hankkinut kaupasta myös ainekset Suklaiseen banoffee-piirakkaan. Ohje löytyy Sari ja Patrik Spåran uusimmasta kirjasta Superherkut – syntisen hyvää. Voin lämpimästi suositella niin tätä kuin muitakin kyseisten blogistien kirjoja. Ohjeen saadaksesi ei siis auta kuin ostaa kyseinen kirja. Kakku oli kokonaisuudessaan aika yksinkertainen tehdä, hyydytysajat pystyi hyvin käyttämään muiden herkkujen valmisteluun. Valmista karamellisoitua kondensoitua maitoakin löytyi onneksi paikallisesta S-marketista. Lopputulos oli kertakaikkiaan taivaallisen hyvää – ja tätä söivät lapsetkin!

 

Lopputuloksesta ei voi todeta muuta, kuin että voisiko olla parempaa!

   Iloista alkanutta vuotta itse kullekin! 

Herkullisia kokkaushetkiä teille ja meille!