Georgialaisia makuja maistamassa Purpurissa

Osallistuimme mieheni kanssa Viestintää venäläisessä Helsingissä -koulutukseen, minkä järjesti Suomi-Venäjä-seura. Toimin itse yhden Venäjä-seuran osaston puheenjohtajana. Koulutuspäivän aikana vierailimme Suomenlinnassa tutustumassa sen venäläiseen historiaan kastuen samalla vesisateessa.

Takaisin Helsinkiin saavuttuamme kävelimme kauppatorilta Rikhardinkadulle, missä sijaitsee georgialainen ravintola Purpur. Tämä Ville Haapasalon ravintola tarjoaa gruusialaisia herkkuja ja viinejä. Meidän koulutusporukalle oli varattu ravintolasta pöydät samoin kuin ruuat valmiiksi, joten meidän ei tarvinnut "kuluttaa aikaa" ruokien tilaamiseen, vaan pääsimme pikimmiten maistelemaan ruokia. Ravintola oli sisustukseltaan oikein viihtyisä.

Itse olen syönyt kerran Venäjällä opiskelijavaihdossa ollessani georgialaisessa ravintolassa, joten aiempi kokemus rajoittuu siihen. Ostin vastikään kaupasta alennusmyynneistä Ville Haapasalon kirjan nimeltä Makujen matka Georgia, mutten ole ehtinyt siitä kokkailla aiemmin mitään. Ehkä siitä menee muutamat reseptit tämän ravintolakäynnin jälkeen kokeiluun. Kirjassaan Haapasalo linjaa, että georgialainen keittiö on maailman paras. Hän kertoo kirjassaan myös, ettei tiedä toista kansaa, missä mietitään 80% ajasta, mitä syödään tänään. Siksi ei liene siis ihme, että hän on perustanut juuri georgialaisen ravintolan. Korianteri on hyvin yleisesti käytetty mauste georgialaisissa ruuissa. Korianterissa uskotaan olevan voimaa vastustaa flunssaa.

Herkulliset makuelämykset alkoivat heti alkuruuista. Toki aika usein käy niin, että alkuruuat ovat se osa menua, mistä tykkään eniten. Alkuruuat tuotiin koko pöytäseurueellemme yhteisissä tarjoiluastioissa. Saimme ensin georgialaista juustosalaattia (tai ainakin muistelen, että tämä oli sitä), mikä oli oikein herkullista ja siinä maistui heti korianterin maku.

 

Samaan aikaan salaatin kanssa pöytäämme tuotiin kulhollinen papumuhennosta eli lobiota. Tarjoilija esitteli tämän papukeitoksi, mutta keittoa ruoka ei kyllä ollut. Lobio kuuluu Haapasalon mukaan georgialaisen keittiön kulmakiviin. Ihan ensin lobio maistui suussa aika tuliselta, mutta papumuhennos alkoi aika pian maistua erinomaiselta. Tätä pitää kokeilla kyllä kotonakin - jokin ohje lobioon nimittäin löytyy Haapasalon keittokirjasta.

Alkuruokapöytään ilmestyi vielä jokaiselle oma pieni kuppi kurpitsakeittoa.  Keitto kuului myös parhaimmistoon ihanine kermaisine makuineen.

Pääruuaksi pöytäämme kannettiin sashlikia, sekä kana- että possuversiota. Vartaissa oli lihan lisäksi muun muassa kesäkurpitsaa, sipulia ja paprikaa. Sashlikien kanssa pöytään kannettu ohut leipä paljastuu kysyttäessä tavalliseksi vehnätortillaksi, vaikka se ilmeisesti kantaa lavash-leivän nimeä tässä setissä. Kuivakas tortilla kruunattuna tomaattikastikkeella tuntui ehkä liian sitkeältä sashlikin pariksi. Sashlik oli kyllä tosi hyvää, tuli maistettua sekä kana- että porsasversiota. Ja tässäkin ruuassa maistui hyvin korianteri.

Jälkiruoaksi nautimme kahvin kanssa hunajakakkua jäätelön kera. Tarkemmin tämän kakun sisältö jäi arvoitukseksi... itse kun olen ainakin huono arvioimaan, mitä mikäkin ruoka sisältää, vaikka paljon makuja tykkäänkin maistella. Kokonaisuutena olisi ollut kyllä kiva, että olisi saanut hieman enemmän tietoa siitä, mitä ruokaa meille tuotiin eteemme. Ja kysyttäessä tarjoilija ei osannut välttämättä vastata, mikä ruoka oli kyseessä.

Kokonaisuutena voin sanoa, että makuelämys georgialaisen ruuan äärellä oli oikein onnistunut. Voin lämpimästi suositella ravintola Purpuria! Meidän ilta makuelämyksen jälkeen päättyi upeasti sovitettuun Mestariin ja Margaritaan Kansallisteatterin Willensaunassa.

Triplasynttäreiden viettoa kera kätyreiden

Heinäkuussa meillä vietetään aina joko tupla- tai triplasynttäreitä riippuen siitä, olenko jaksanut kesäkuussa syntyneelle kakkoselle järjestää tätä ennen synttäreitä. No, tänä vuonna en jaksanut, joten juhlittiin kerralla kolmea. Juhlien teema löytyi jälleen helposti - kätyrit.

Lapsille täytekakku on meillä aina tärkein, ei niinkään sen syömisen takia, vaan sen ulkonäön takia. Nytkin yksi synttärisankareista ei maistanut koko kakkua lainkaan, mutta jokaiselle piti olla oma kätyri kakun päällä. Yhdestä niistä päätin tehdä tytön, kun yksi sankareista oli neitokainen. Kakun täytteenä ja koristeena muutoin olivat vuodenajasta johtuen tuoreet mansikat ja kermavaahto.

Minun tapana on leipoa synttäreille täytekakun lisäksi pari muutakin kakkua sekä lisäksi suolaisia tarjottavia. Suolaiset tarjottavat jäävät tällä kertaa kokonaan blogin ulkopuolelle, koska niistä jäivät kuvat ottamatta.

Yhdeksi makeaksi tarjottavaksi leivoin Sweet food o'minen ohjeella Banoffee juustokakkua. Ohje löytyy blogista. Minulta ei löytynyt halkaisijaltaan 17cm:n irtopohjavuokaa, joten jouduin käyttämään 20cm:n vuokaa. Ehkä siitä johtuen kakusta tuli todella matala. Ehkä en blogin perusteella osannut ajatella, että kakusta tulisi niin matala kuin tuli ja ajattelin, ettei se riitä mihinkään. No leivoin sitten vielä toisen. Maultaan kakku oli todella suussa sulavan hyvää, eli voin suositella ohjetta.

Nyt kutsuu meitä Kuusamo!

Kuusamo on tuttu paikka itselleni – asuinhan ennen huomattavasti lähempänä sitä kuin nyt. Olen myös aina tykännyt Kuusamosta, siellä on sitä jotakin.

Viime vuosina olemme innostuneet perheen kanssa luontoretkeilystä. Olemme tehneet lyhyitä päivävaelluksia eri kohteisiin, ja sain jostain päähänpiston, että olisipa kiva lähteä käymään Kuusamossa lasten kanssa.Googlaillessani osui vielä silmään Mangostanian blogi Hiiden hurmos -reitistä ja Kiutakönkäästä. Tarvitsi enää houkutella mies matkaan. Kuusamossa kiinnosti myös Suurpetokeskus, mistä olin kuullut useammaltakin taholta suosituksia. 

Lähdimme Kuusamoon juhannussunnuntaina. Menomatkalla heti Pudasjärven jälkeen tuli ensimmäinen äkkijarrutus, kun poroja tuli tielle. Sen jälkeen poroja näkyi tasaisesti. 

Majoituksen olimme jo aiemmin varanneet, senkin jonkun tuttavan suosituksesta, Lomakeskus Rönnynrannasta kolmeksi vuorokaudeksi. Rönnynranta sijaitsi noin 30 kilometriä Kuusamosta, mutta toisaalta eivät retkikohteemmekaan Kuusamon keskustassa olleet, vaan toinen etelämmässä ja toinen pohjoisemmassa, joten ajelua olisi ollut joka tapauksessa tiedossa myös Kuusamossa. Säät eivät luvanneet aurinkoa, vaan kylmää ja sadetta koko reissumme ajaksi - mutta kesäloma on aina kesäloma säästä huolimatta!

Majapaikka osoittautui oikeinkin kivaksi. Paikan emäntä oli meitä vastassa ja meillä oli oman huoneistomme lisäksi käytössä olohuonetta, saunaa, pesuhuonetta ja muita yhteisiä tiloja. Muutama muu vieras paikassa oli lisäksemme, mutta ahtaasti ei ainakaan tarvitsisi asua. Lapset innostuivat nähdessään jonkin matkan päässä siintävän järven, mutta rantaan päästyämme, kukaan ei kuitenkaan uskaltautunut uimaan, kun lämpötila oli kuitenkin sen verran matala.

 

 

Maanantaina lähdimme ajelemaan kohti Kuusamon Suurpetokeskusta. Suurpetokeskuksessa on esillä Suomessa asuvia suurpetoja. Eniten meitä kiinnostivat julkisuudessakin runsaasti olleet Sulon karhut, lähinnä Juuso. Pääsymaksu keskukseen oli ihan kohtuullinen. Opastuskierros oli juuri alkamassa, kun pääsimme paikan päälle, joten pääsimme heti matkaan. Oppaan johdolla kiertelimme katsomassa koirasusia, kettuja, ilveksiä ja karhuja. Harvoin pääsee noin lähelle karhuja kuin tuolla. Kullakin karhulla oli nimi ja opas antoi kädestä karhuille hedelmiä. Juuso-karhu hämmästytti suurella koollaan ja oppaan mukaan suurempia karhuja pitäisi lähteä etsimään Kanadasta. Keskuksessa vierähti vain noin parituntinen. Päädyimme sitten torigrillille syömään vielä ennen paluuta majapaikkaan.

 

Tiistaille oli luvattu alun perin parasta säätilaa, eli koko ajan ei pitäisi sataa. Ajoimme Oulangan luontokeskukseen, mistä lähdimme liikkeelle. Hiiden hurmos -reistä olin etukäteen jo lukenut, että se on noin viiden kilometrin mittainen rengasreitti eli juuri sen mittainen, mitä olemme tottuneet lasten kanssa tallustelemaan. Hetken matkaa käveltyämme huomasimme, että tämä reitti ei olekaan ihan yhtä helppoa, kuin niillä reiteillä, mitä olemme aiemmin kulkeneet. Pohkeissa alkoi pian tuntua jyrkkien ylämäkien nousu. Kaarsimme Hiiden hurmos-reitille oikealle, koska sitä oli esimerkiksi blogissa suositeltu. Iso osa kulkijoista jatkoi suoraan Kiutakönkäälle, koska monet lapsiperheet olivat todennäköisesti katsomassa vain sitä. Itse olen huomannut, että lapset saa parhaiten liikkumaan juuri metsäreiteillä, koska mielenkiintoista katsottavaa riittää, eikä matkanteko ala yhtä nopeasti pitkästyttää kuin maanteitä talsiessa. Hiiden hurmos-reitillä oli helppo pysyä, koska se oli merkitty käpytunnuksilla.

Tulimme pian poroaitaukselle. Siinä oli pieni näkötorni, mistä pystyi paremmin näkemään poroaitauksen muodon. Lapset innostuivat heti kiipeämään näkötorniin. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa pitkospuita pitkin. Hiidenlammella oli kaunista, eikä montaa ihmistä tullut matkan varrella vastaan. Pian jyrähti ukkonen. Itseäni alkoi hieman jännittää, että mahtaako ukkonen iskeä pahemminkin päälle, mutta onneksi se jäi yhteen jyrähdykseen. Tulimme pian vanhalle niittyladolle, missä oli pöytä ja penkit ulkosalla. Jäimme siihen syömään voileivät. Pian alkoi vesisade, mutta onneksi pääsimme latoon suojaan pahinta sadekuuroa.

 

 

 

 

Kun sade hieman hellitti, pääsimme jatkamaan matkaa. Lapsista ei tällä kertaa kukaan valittanut pahemmin muuta kuin nuorimmainen, joka oli alkanut pelätä muurahaisia. Arvaa vain, kuinka monta kertaa vajaan neljän vuoden ikäistä piti nostaa tai kantaa, kun polulla sattui olemaan muurahainen.

Kiutakönkään taukopaikalla oli jälleen onneksi katto pään päällä, kun vesisade jatkui. Makkaranpaisto kuuluu lasten mielestä olennaisesti retkipäiviin, joten makkarat oli tietysti repussa mukana. Taukopaikalta oli joelle valtava pystysuora pudotus, mikä tietystikin kiinnosti lapsia. Itsellä piti olla sananmukaisesti silmätkin selässä tällä paikalla. Taukopaikalla istuessamme alkoi ihmisiäkin näkyä, kun heitä kulki ohi puolin jos toisin. Niin taukopaikalla kuin sen jälkeenkin sai kuunnella kosken pauhua. Kiutaköngäs oli upea, niin väreiltä, muodoilta kuin valtavalta pauhultaan - todellista luonnon voimaa. Kuuntelimme pauhua pitkän aikaa, mutta lasten kaitsemisen stressaavuus sai meidät jatkamaan matkaa ehkä aiemmin, mitä olisimme muuten tehneet. Ei ihme, että paikka kerää vierailijoita niinkin paljon. 

 

 

 

 

Loppumatka sujui sutjakkaasti. Matkamittari näytti 5,7 kilometriä Oulangan luontokeskukselle päästyämme. Luontokeskuksellakin riitti nähtävää. Tytöt innostuivat piirtelemään ja askartelemaan lasten leikkipaikalla. Mietimme, josko kävisimme katsomassa vielä muita paikkoja, pienen Karhunkierroksen varrella olevia riippusiltoja tai Myllykoskea vielä samana päivänä, mutta niihin oli kuitenkin 0,5-1 kilometrin matka parkkipaikalta ja nuorimmaisemme oli jo väsymyksestä nukkunut autoon. Päätimme, että pienen Karhunkierroksen aika on joskus myöhemmin.

Kuusamossa oli upea käydä. Ja luontokohteita sillä - ja monella muullakin - suunnalla riittää vielä tulevillekin vuosille!

Kroatian lämmössä heinäkuussa

Mietimme jo edelliskesänä ystäväperheen kanssa yhteistä ulkomaan matkaa tälle kesälle - kaksi vuotta sitten kun olimme heidän kanssaan Tanskassa. Vasta tänä keväänä aloimme matkan suunnittelun toden teolla. Kohdemaa löytyi lopulta aika helposti, Kroatia.

Itse tykkään valita matkakohteeksi aina sellaisen paikan, missä en ole vielä käynyt. Olin lukenut netistä lapsiperheen blogin matkasta Kroatiaan ja Kroatia alkoi kovasti kiinnostaa. Dubrovnikissa olimme mieheni kanssa kerran käyneet päiväreissulla, kun olimme Montenegrossa häämatkalla 11 vuotta sitten. Kiitos blogin, aloimme katsella majoitusta Split – Trogir alueelta.

Majapaikka täysosuma!

Sopivan majoituksen 11-henkiselle seurueellemme löysimme HomeAwayn kautta. Varaamamme talo  osoittautui loistavammaksi majapaikaksi, kuin ehkä ennakkoon osasimme kuvitella. Talossa oli ikään kuin kaksi asuntoa kahdessa kerroksessa. Molemmissa oli omat keittiöt, vessa-suihkuhuoneet, pyykinpesukoneet, astianpesukoneet, kiva ulkoterassi alakerrassa ja lastenkin pystyi antaa olla yksin pihalla, kun lähimpään tiehen oli kuitenkin pieni matka. Ilmastoinnin ansiosta myös nukuttua sai hyvin. Puutarhassa kasvoi muun muassa viinirypäleitä, viikunoita sekä laventelia.

Lapsille kiinnostava, hassu selkkaus sattui heti ensimmäisenä päivänä, kun lähistöltä karanneet vuohet ”tipahtivat” talon yläpuolella sijaitsevalta tieltä puutarhaamme, eivätkä enää päässeet betoniaitaa pitkin nousemaan tielle. 

Meren rantaan oli pieni kävelymatka. Uimatossut olimme ostaneet koko perheelle mukaan jo Suomesta, mutta niitä olisi löytynyt toriltakin Trogirista. Uimatossut tulivat tarpeeseen, kun kaikki uimarannat olivat kivikkoisia ja merisiiliä oli paikoin runsaastikin. Niistä seikkailijapoikamme oli hyvin kiinnostunut. 

Majoituspaikkamme sijaitsi erinomaisessa paikassa, sillä suhteellisen lyhyen ajomatkan päässä oli monia nähtävyyksiä. Tällaisia olivat muun muassa Krkan kansallispuisto, Splitin vanha kaupunki, Trogirin vanha kaupunki, Klisin linnoitus ja Solinin salona. Erityisen lämpimästi voin näistä kohteista suositella Trogirin vanhaa kaupunkia, missä kävimme peräti kahtena iltana, lisäksi Krkan kansallispuisto oli alkuun suurelle tuntuneesta pääsymaksusta huolimatta unohtumaton. Klisin linnoitusta ei isommin mainostettu matkaoppaissa, mutta mieheni Kroatiassa asuvan entisen luokkakaverin suosituksesta päädyimme vierailemaan siellä. Ja vaikka kohde ei turvallisuudeltaan ole ehkä kaikkein helpoin lapsiperheen vierailukohde, se oli upea!

Olimme vuokranneet perheellemme auton jo Suomesta käsin valmiiksi. Auton vuokraus oli suhteessa aika kallis osa matkaamme, mutta toisaalta auto mahdollisti liikkumisen eri kohteisiin, missä halusimme vierailla.

Lämmintä ja herkullista ruokaa

Lämpötila Kroatiassa oli heinäkuun alussa suomalaiseen ilmastoon tottuneelle melkeinpä turhankin kuuma, tämän toki tiesimme jo etukäteen. Suojakertoimeltaan 50 olevaa aurinkovoidetta kului loman aikana useampi tuubi, kun sitä sai laittaa mennen, tullen ja palatessa. Pieniltä auringonpolttamilta ei siltikään vältytty. Pyrimme ajoittamaan liikkumisemme lähinna ilta-aikoihin, kun keskellä päivää auringon porotuksessa oli vähän turhan tukalaa. Vesipulloja oli aina useampi matkassa, mutta siltikin se tahtoi päästä loppumaan, kun nestettä tarvitsi jatkuvasti.

Ruoka Kroatiassa oli erinomaista. Lapsille löytyi ravintolasta kuin ravintolasta sopivaa ruokaa, koska esimerkiksi spagetti bolognesea myytiin kaikkialla. Lisäksi maustetusta jauhelihasta valmistetusta ćevapčići:stä kera ranskalaisten tuli meidän lasten lempiruoka. Itse suosittelen maistamaan myös gnocchien kera tarjottavaa pašticadaa, mikä on viinissä haudutettua naudanlihaa. Lapset ihastuivat myös pelkistettyyn Margarita-pitsaan, missä on tomaattikastiketta ja juustoa – itse olen tykännyt siitä aina. Talollemme ostimme hedelmät toreilta ja leivät leipomosta, koska nämä sijaitsivat lyhyen kävelymatkan päässä taloltamme.

  

Historian havinaa

Trogirin vanhakaupunki sijaitsi muutaman kilometrin päässä majapaikastamme, mantereen ja Ciovon saaren välissä pienellä saarella. Trogir on 1800 vuotta vanha kaupunki, minkä historiallinen keskusta on Unescon maailmanperintökohde. Vierailimme Trogirin saarella Kamerlengon vanhassa linnoituksessa. Viimeisenä iltana osuimme Trogirissa katsomaan nuorten taitureiden upeaa ulkoilmaesitystä. Vanhan kaupungin kapeilla kaduilla oli miellyttävää ja viileää käveleskellä sekä katedraalin kiviaitojen päällä oli kiva syödä myös pikaruokapaikasta ostettua pizzaa.

Korkealla kallioharjanteella sijaitseva Klisin linnoitus on mahtava keskiaikainen puolustuslinnoitus, jolla on ollut merkittävä rooli Dalmatian historiassa. Linnoitus tunnetaan myös Game of Thrones –televisiosarjan kuvauspaikkana. Klisin linnoitus ei vierailupaikkana ole mikään turistirysä, ja nytkin siellä käydessämme oli hyvin hiljaista. Siellä oli lisäksemme vain muutama muu matkailija. Linnoitukselta oli upeat näkymät muun muassa Splitiin, lapsille riitti jännittäviä paikkoja kulkea.

Vesiputouksia ja luonnon ihmeitä

Krkan kansallispuisto oli kävijöiden määrässä vertaansa vailla. Lozovacista pääsi ainoastaan linja-autolla perille puistoon. Krka-joella oli useita vesiputouksia ihailtavana. Päätimme vierailla myös Visovacin saarella, jonne mentiin veneellä. Tähän tuli ostaa erillinen pääsylippu. Koska meitä oli 11 hengen seurue, meitä varten oli ihan oma vene.Saarella sijaitsi muun muassa fransiskaaniluostari ja siellä sai ihailla myös vapaana kulkevia riikonkukkoja ja niiden poikasia. 

Krkan kansallispuistossa kulki parin kilometrin mittainen luontopolku, minkä varrella oli useampia pienempiä vesiputouksia, kirkkaista vesistä oli helppo nähdä satoja kaloja, joita ainakin meidän lapset tarkkailivat välillä mahalleen heittäytyen polkun varrelta. 

Paras hetki koitti, kun pääsimme kohtaan, missä sai mennä uimaan. Kiviä oli suuria ja vielä suurempia, samoin puiden kantoja, mutta niiden yli könyten, pääsi veteen. Lisäksi rannikkokannikoiden yli kiipeillessä lapset löysivät ”luonnon hierontalaitteita”, mistä vesi syöksyi alas. Täältä ei olisi haluttu lähteä poiskaan. ”Tullaan tänne uudelleen”, kuului monta kertaa.

Kaupunkielämää

Splitin suurkaupungissa kävimme Marjanin niemimaalla uimassa paikassa, missä oli todella suuria kiviä, jotka pistivät uimatossujenkin läpi jalanpohjiin. Mutta uinti virkisti muuten hikisiä ihmisiä. Sen jälkeen etsiskelimme noin tunnin Splitistä parkkipaikkaa, ja lopulta sellainen löytyi. Kävimme Diocletianuksen palatsissa tutkimassa pohjakerrosta, missä huomasi edelleen hajun siitä, että ne olivat vielä viime vuosiin saakka toimineet kaupungin viemäreinä. Kellotorniin emme jaksaneet lähteä kapuamaan. Palatsin alueelle lapsia kiinnostivat legioonalaisiksi pukeutuneet hahmot.

Yhtenä iltana kävimme myös Sibenikissä. Sibenikin meriakvaario oli meille hienoinen pettymys, koska oli kooltaan hyvinkin pieni ja paikassa ei ollut minkäänlaista ilmastointia. Ja muuten niin asiakaspalveluhenkisessä Kroatiassa tässä paikassa lippujenmyyjä suorastaan vain makasi tuolillaan. Silti voi todeta, että lapset katselivat kiinnostuneita muun muassa mustekalaa, krokotiiliä ja muita erikoisia eläimiä, joita ei yleensä näe. Sibenikissä vierailimme myös vanhassa katolisessa Pyhän Jaakobin katedraalissa. Katedraali kuuluu myöskin Unescon maailman perintökohteisiin.

Kokonaisuutena matka Kroatiaan oli huikea! Ainoa, mistä voi suuremmin valittaa, oli matkan pituus. Tuolla olisi viihtynyt kauemminkin.

P.S. Pahoitteluni, että osa kuvista on poikittain, mutta yrityksistä huolimatta en saanut niitä käännettyä oikeinpäin.