keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Passionkakkua kutsuille!

Pidän joka kevät ja syksy yleensä vähintään yhdet tai kahdet kotikutsut. No miksikö? No ehkä siksi, että on kiva, että meille tulee joskus vieraita ja toiseksi siksi, että saan kokeilla uusia reseptejä. Jos ja kun leivon vain kotiväelle, iso osa jää yleensä syömättä.

Leivonnan suhteen olen joutunut alkaa tehdä jotain kompromisseja. Meidän perheessä on kaksikin, joiden vatsa ei meinaa kestää muita kotimaisia viljoja kuin kauraa, joten olen lisännyt gluteenittomien leivonnaisten leipomista. Ennenkin toki olen leiponut aina joskus gluteenitonta, koska osalla vieraista on saattanut olla erityisruokavalio. Niinpä aloin näitäkin kutsuja varten etsiä reseptiä, mikä kuulostaisi hyvältä ja onnistuisi mahdollisesti gluteenittomana.

Ja löysinkin aivan erinomaisen reseptin, joka oli vieläpä valmiiksi gluteeniton, nimittäin Annin Uunissa -blogin raikas passionjuustokakku. Lisäksi tämän reseptin toteuttaminen onnistui oikein hyvin myös laktoosittomana, kun käytti laktoositonta voita, mascarponea ja kermaa. Kaupassa piti hetken etsiä Semper -merkkisiä vaniljakeksejä, mutta ne löytyivätkin nimellä kolakeksit.

Passionhedelmä on muutoinkin oma suosikkihedelmäni sopivan kirpeänä, joten lopputulos ei voinut olla kuin hyvä. Koristeluksi ei mielestäni tarvitse mitään suklaata, joten laitoin päälle passionhedelmän halkaistuna sekä ananaskirsikoita, ja mielestäni kakun ulkonäkö oli harvinaisen kaunis!

Kokonaisuudessaan vahva suositus tälle reseptille!




Muuna tarjoiluna meillä oli näillä kutsuilla kinkkupiirakkaa (sekin gluteenitonta, mutta unohdin jo, millä ohjeella sitä tein), kinderpiirakkaa pakastimesta, Lidlin pikkupitsoja ja S-marketin donitseja.




Ja vaatteitakin löytyi - tästä me&i:n kevätmallistosta lähinnä meidän neitokaisille!  Kiitos minun pitkäaikaiselle myyjälleni Saijalle!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti