maanantai 11. elokuuta 2014

Lihapullia ja muita vauvanruokia

Olen jokaisen neljän lapseni vauva-aikana tavannut tehdä itse vauvansoseita. Ne ovat paitsi parempia maultaan kuin kaupasta ostettavat soseet, tulevat myös edullisemmaksi.

Aiemmin tein yleensä aina erikseen kasvissoseen, esimerkiksi keitin kattilassa perunaa, porkkanaa, bataattia, kesäkurpitsaa, kukkakaalta, parsakaalta, omenaa - aina eri aineksia yhdistellen. Erikseen keitin esimerkiksi naudan jauhelihaa ja soseutin sen pieneen määrään keitinvettä, laitoin pienen määrän lihasosetta jääpalarasian lokeroihin, ja kun ne olivat jäätyneet, irrottelin ne pakastusrasiaan.

Nyt neljännen lapsen kohdalla olen kokeillut paljon uusia asioita. Olen esimerkiksi huomannut, että yksi parhaita mausteita vauvanruokiin on tuore, ruukussa myytävä basilika. Sitä, kun laittaa muutaman lehden keittymään yhdessä kasvisten ja lihan kanssa, niin saa aivan ihania soseita. Tykkään itsekin itsetehtyjen vauvansoseiden mausta.

Toinen asia, mitä päätin kokeilla, oli lihapullat. Meidän pikkuneiti oppi kymmenen kuukauden ikäisenä syömään sormiruokia - aiemmilla yrityskerroilla yksikään pala ei mennyt suuhun, vaan kaikki lattialle. Herkkua olivat perunanpalat - kertaruokailulla saattoi mennä jopa neljä pientä perunaa. Yksi päivä, kun olin tekemässä muulle perheelle lihapullia, ajattelin, että miksipä en kokeilisi tehdä pikkuneidillekin lihapullia.

Normaalisti sekoitin korppujauhot veteen, lisäsin siihen jauhelihan, soseutetun sipulin (soseutan yleensä aina sauvasekoittimella sipulin pieneen vesitilkkaan lihapullia varten, niin niihin ei tule isoja sipulinpaloja, joita lapset haluavat kaiveltavan pois lihapullista), kananmunat, mausteeksi paprikaa. Sitten otin ennen suolan ja jauhelihamausteen lisäämistä pikkuneidille erilleen lihapullataikinaa, johon sekoitin vielä pieneen vesitilkkaan soseutettua basilikaa.



Lihapullista tuli oikein hyviä, pikkuneiti söi pari, ja loput laitoin pakastimeen. Nyt niitä saa ottaa aina yhden tai kaksi ruokakertaa kohden.

P.S. Se ongelma näissä itsetehdyissä vauvansoseissa on, että lapsi ei välttämättä halua enää niiden jälkeen syödä valmissoseita, vaan aina pitäisi olla itsetehtyä. Reissuilla itsetehdyt soseet ja ruuat ovat hankalia huonon säilyvyyden vuoksi. Onneksi meillä ei pikkuneidin osalta käynyt näin, vaan pikkuneiti suostuu syömään valmissoseitakin, vaikkakaan ei ehkä ihan yhtä suuria määriä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti