sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kakkua vai jätskiä kaverisynttäreille?

Kaverisynttärit - ne synttärit, jotka eivät leivonnallisesti kauheasti rassaa, mutta ison poikaköörin viihdyttäminen vaatii aina hieman miettimistä.

Päätin jo aikaisessa vaiheessa, että nyt en tee esikoisen 7v-kaverisynttäreille ainakaan jäätelökakkua. Edellisenä vuonna kuumalla kesähelteellä tekemäni jäätelökakku suli ja valui rumannäköiseksi, ennen kuin kukaan vieraista oli sitä maistanutkaan. Ajattelin, että tällä kertaa saa jätskit, sipsit, keksit ja karkit riittää. Lapseni oli asiasta samaa mieltä.

Heinäkuussa synttäreitään viettävän pojan synttäreille kutsut oltiin laitettu jo toukokuun lopussa. Nyt saatiin viimeiseen asti jännittää, muistavatko kaverit koko synttäreitä enää heinäkuussa. Moni onneksi muisti ja saatiin synttärijuhlat :). Synttäreiden teema oli valikoitunut jo kutsua laitettaessa ja silloin laitettiin Leonardo-kilpparin kuva kutsuun.

Teeman mukaisia lautasia, mukeja, lautasliinoja ja tikkareita löytyi Ullanunelma-nettikaupasta.

Synttäripäivän aamuna sain vielä päähäni, että kyllä se kakku pitää sittenkin olla. Tein kaksi kääretorttupohjaa, hommasin mansikoita pari rasiaa ja kermaa. Tuollainen pikakakusta tuli.




Leikkasin kääretorttulevystä neliön muotoisia paloja ihan vapaalla kädellä. Tuohon taisi tulla yhteensä 6-7 eri kokoista palaa. Kostutin kakun maidolla, johon olin laittanut vaniljasokeria. Soseutin mansikoista osan ja sekoitin pilkotut mansikat soseeseen. Täytteeseen tulevan kerman joukkoon laitoin yhden vaniljarahkapurkin. Sitten vain tein pursotuksen kermalla - oli sen verran kiire, että pursotuksesta tuli hieman hutaistun näköinen. Pienen määrän kermaa värjäsin elintarvikevärillä vihreäksi, ja tein pursotuksen sillä noihin neljä kulmaa. Sitten tein sokerimassasta muutaman kukkasen ja lopuksi vieä tikkari pystyyn keskelle kakkua.

Sen tiesin, että päivänsankari ei kakkua tule syömään, mutta arvaa, moniko kaverisynttäreillä söi täytekakkua? - Aivan oikein, yksi vieraista söi. Muille riitti jätskiannokset ja muut herkut.


Meillä kaverisynttärit kestivät kaksi tuntia. Olimme etukäteen miettineet joitakin ohjelmanumeroita synttäreille. Ensimmäiseksi oli tarkoitus avata lahjat pullonpyörityksen avulla. Sankari oli kuitenkin niin innokas, että oli kurkistanut lähes jokaiseen lahjapussiin, ennen kuin oli ehditty leikki aloittaa. Päätimme kuitenkin toteuttaa pullonpyörityksen, että kaikki vieraatkin näkevät, mitä sankari sai lahjaksi.

Leikki tai ohjelmanumero, mitä voin suositella, on aarteenetsintä valokuvasuunnistuksena. Meillä sankari yhdessä vieraiden kanssa etsivät kahdeksan henkilön lössinä paikkoja. Olimme ottaneet ennen synttäreitä kymmenen kuvaa pihapiiristämme - alla yksi esimerkkinä.

Pojille annettiin aluksi yksi kuva. Kuvan paikassa oli sitten seuraava vihje tai jokin pieni yllätys. Yhdessä vihjepaikassa oli esimerkiksi vain pikkupussit kaikille. Tässä leikissä meni kivasti aikaa, kun pojat etsivät kuvan mukaisia vihjepaikkoja.

Toiseksi lapset saivat pudotella kolikoita vesiämpärissä olevaan lasipurkkiin, osumista sai palkinnoksi karkkia.


Kolmanneksi ohjelmanumerona oli vesi-ilmapallojen heittelyä kohti kohdetta, jona oli Silppuri, kilpparien "vihollinen".



Suurin hitti taisi olla kuitenkin trampoliini, joka jaksoi kiinnostaa koko kaverisynttäreiden ajan. Näistä kaverisynttäreistä jäikin oikein hyvä mieli itselle. Mielessä hieman kummitteli edellisvuoden kaverisynttärit, jolloin mikään valmiiksi suunniteltu ohjelma ei tuntunut innostavan lapsia, ja juhlat olivat yhtä hullunmyllyä. Hallittu ohjelma on ainakin villin pojan kaverisynttäreille hyvä valinta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti