lauantai 9. elokuuta 2014

5v-synttäreiden viettoa kilpparityyliin

Neljästä lapsestamme kolme on syntynyt kesällä. Kesäkuussa vietimme kakkosemme 5v-synttäreitä.

Täytekakku aiheuttaa aina eniten päänvaivaa, kun pitää kuunnella synttärisankarin toiveita. Kakkosemme on innokas kilpparifani ja toivoikin synttärikakkuunsa suosikkiaan punanaamioista Rafaello-kilpparia. Tällainen tuli täytekakusta.

Täytekakkupohjan tein, kuten yleensäkin aina, Marin kyökin kakkupohjan ohjeella. Täytteen tein Yhteishyvän Mehevän appelsiinikakun täytteen ohjetta soveltaen siten, että laitoin puoliksi appelsiini- ja puoliksi mangotuorejuustoa.

Kermasta on osa värjätty vihreällä elintarvikevärillä ja suklaanvärinen kerma on tehty sulattamalla suklaa edellisenä iltana kermaan ja vatkaamalla se seuraavana päivänä. Pursotukseen olen ottanut mallia KakkuKatrilta. Tämän pursotuksen tekeminen on hidasta, mutta lopputulos yleensä aina niin palkitsevaa. Kakun pinnalle olen ripotellut vihreitä nomparelleja.

Hahmon tekemiseen hyödynsin erilaisia kuvia Rafaellosta, joten se on enimmäkseen oman pääni tuotetta. Hahmo on tehty sokerimassasta. Sankari oli kakkuun tyytyväinen, samoin kakun mausta tuli erinomainen.

Täytekakun lisäksi tarjolla oli lakritsi-mokkapalakakkua, seeprakakkua, leipäjuustosalaattia ja tonnikalaquichea. 


Lakritsi-mokkapalakakun olin tehnyt jo aiemmin pakasteeseen Yhteishyvän ohjeella. Maku oli kiva, mutta kakku oli ehkä näin paksuksi hieman kuivakas.

Leipäjuustosalaatin ja mansikkakastikkeen tein niinikään Yhteishyvän ohjeella. Tämä oli ehkä yksi parhaimmista salaateista, mitä olen koskaan syönyt. Kun raaka-aineina ovat tuoreet mansikat, leipäjuusto, viinirypäleet ja marinoitu punasipuli, niin eipä tuota tarvitse ihmetelläkään.

Seeprakakun tein Kinuskikissan uuden "Kinuskikissan helpot suosikit" -kirjan ohjeella. Tämä kakku oli todellakin suussasulavaa, vaikka kakun teon loppuvaiheessa huomasinkin, että olin ehkä ollut liian hidas täytettä kaataessani, kun täyte alkoi jo hyytyä, ennen kuin olin saanut kaiken täytteen kaadettua kakkuun. Kiva idea ohjeessa kuitenkin!

 Tonnikalaquichen tein Kinuskikissan ohjeella. Tätä tulee tehtyä varmasti toistekin, niin hyvää se oli.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti